Säännöt
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Stabijhoun ry ja sen kotipaikka on Espoo.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistys on stabijhoun rodun tunnettuutta, terveyttä, jalostusta, kasvatusta ja rodunomaista koiraharrastustoimintaa edistävä rekisteröity yhdistys.
Toiminta-alue on Suomi. Yhdistys pyrkii vahvistamaan kansainvälistä yhteistyötä rodun harrastajien, kasvattajien ja yhdistysten kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen harrastustoimintaa, keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, kursseja ja muita tapahtumia.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys perii jäseniltään jäsenmaksua, jonka suuruuden määrää yhdistyksen vuosikokous. Yhdistys voi järjestää maksullisia tilaisuuksia, panna toimeen rahankeräyksiä, myyjäisiä ja arpajaisia, omistaa toimintansa kannalta tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi myös hankkia sponsoreita.
3. Jäsenet
Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt sekä sitoutuu noudattamaan yhdistyslakia (503/89).
Yhdistyksen jäseniä ovat yksityiset henkilöt. Henkilöjäseniä ovat varsinaiset ja perhejäsenet.
Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen yhdistyksen tarkoituksesta ja toiminnasta kiinnostunut. Varsinainen jäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun.
Perhejäseneksi voidaan hyväksyä jäsen sellaisesta perheestä, jonka joku muu jäsen on jo yhdistyksen varsinainen jäsen, jos perhejäseneksi haluavalla on sama osoite kuin varsinaisella jäsenellä.
Henkilö hyväksytään jäseneksi, kun jäsensihteeri on saanut jäsenilmoituksen ja tiedon jäsenmaksun maksamisesta. Jäsensihteeri tiedottaa asiasta hallitusta.
Yhdistyksen jäsenistä pidetään jäsenluetteloa. Jäsenelle varataan pyydettäessä tilaisuus tutustua häntä koskeviin tietoihin. Jäsenluettelossa olevien tietojen luovuttamisesta säädetään muutoin henkilörekisterilaissa (471 / 1987).
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Jäsenmaksu
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 5–10 muuta varsinaista jäsentä sekä 1–4 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on yksi (1) kalenterivuosi ja puheenjohtajan toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallitus voi tarvittaessa asettaa keskuudestaan ja jäsenistään tai asiantuntijoista toimikuntia tai työryhmiä valmistelemaan hallituksen käsiteltäväksi tulevia asioita.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen varsinainen jäsen yhdessä tai kaksi hallituksen varsinaista jäsentä yhdessä.
8. Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa: kevätkokoukseen toukokuun loppuun mennessä ja syyskokoukseen marraskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen syys- tai kevätkokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta. Kutsu lähetetään jäsenille sähköpostitse.
11. Kevätkokous
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
12. Syyskokous
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
vahvistetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus
valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi kaksivuotiskaudelle
valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet
valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
13. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.